Tervetuloa tutustumaan Salon seudun päiväperhosiin!

Tämän sivuston tarkoitus on tutustuttaa lukija Salon ja sen lähiseudun päiväperhosiin, sekä kertoa alueen ajankohtaisista asioista päiväperhosiin ja muuhunkin luontoon liittyen. Salon seudulla on tavattu yhteensä lähemmäs 70 päiväperhoslajia, eli lajisto on eteläisen sijainnin ansiosta varsin rikas. Pyrin tällä sivustolla esittelemään alueen yleisimpiä päiväperhosia, ja nimenomaan paikallisesta näkökulmasta. Esittelyt ovat hyvin tiiviitä ja pintapuolisia, johdatuksena laajempaan tietoon, jota löytää kirjallisuudesta ja muilta nettisivuilta. Tällä etusivulla on blogi, jossa kirjoittelen ajankohtaisista Salon seudun luontoon liittyvistä asioista. Sivustolla on lisäksi lista perhosiin ja luontoon liittyvistä linkeistä, joista saa hyvää lisätietoa. Linkkien takaa löytyviä sivustoja on käytetty tietolähteenä myös tällä sivustolla.

Päiväperhoset ovat paitsi erittäin mielenkiintoinen osa luontoa, myös mukava harrastuskohde: niiden havainnointiin ei tarvita kalliita välineitä, niiden perässä ei tarvitse välttämättä matkustella pitkiä matkoja, niitä voi havainnoida melkeinpä missä vain, ja ne ovat näkyviä. Ne tarjoavat toisaalta myös haastetta, jos kiinnostus ja mielenkiinto syvenee: tiettyjä lajeja tavataan vain tietyssä elinympäristössä, eräät lajit esiintyvät vain joillakin yksittäisillä paikoilla ja niin poispäin. Vuodet eivät ole veljeksiä, ja on myös mielenkiintoista seurata säiden ja vaikkapa kevään aikaisuuden/myöhäisyyden vaikutuksia perhosten lentoon ja verrata vuosia keskenään.

Päväperhoset ovat myös erinomainen valokuvauskohde vähemmän kokeneelle luontokuvaajallekin. Tavallinen digipokkari riittää pitkälle. Perhoset ovat valokuvauskohteina suhteellisen helposti lähestyttäviä, ja näyttävyytensä vuoksi myös hyvin kuvauksellisia.

Sivuston kaikki kuvat ovat itse ottamiani, ja erityisesti esiintymistiedot perustuvat pitkälti omiin kokemuksiini. Tämä sivusto ei ole asiantuntijan, vaan harrastajan tekemä, siksi tiedoissa voi olla virheitä tai epätarkkuuksia. Tiedot kannattaa siis tarvittaessa tarkastaa myös muista lähteistä.

Markus Leppä

Salossa 17.5.2017, kylmän kevään hiljalleen lämmetessä

Toukokuu on lintumaailmassa vilkasta aikaa

Vaikka huhtikuun loppupuoli ja toukokuun alkupuoli ovat olleet säiden puolesta viileää ja epävakaista, ja hyönteismaailmassa on hyvin hiljaista, on lintubongareilla tällä hetkellä kiireitä. Kevätmuutto on vilkkaimmillaan, ja metsät tulvivat pesintää aloittavien lintujen laulua. Pajulintujen ja peippojen liverrykset kantautuvat päällimmäisinä korviin metsäisemmillä seuduilla. Halikonlahdella valtavat lokkiyhdyskunnat ovat aloittaneet pesinnän. Naurulokkien kirskunta on välillä korvia huumaavaa, ja paikalla pyörivä harmaahaikara saa yhdyskunnan vauhkoontumaan täydellisesti aina lentoon noustessaan ja lokkien pesäpaikan yli kaartaessaan. Ruovikossa ruokokerttuset hyppivät pitkin järviruokojen varsia ja esittvät levotonta rahisevaa lauluaan. Suojaisemmissa pusikoissa satakieli tavailee monipuolista liverrysten, rätinöiden ja naksutusten värittämää lauluaan. Lammikoiden ja allikoiden ylle taittuvilla oksilla kauniit mustapäiset pajusirkut jahtaavat hyönteisiä. Västäräkit viipottavat teillä ja poluilla pyrstö heiluen, seuranaan kottaraisia. Heinäsorsia, telkkiä ja valkoposkihanhia näkyy Halikonjokisuiston ympärillä.

Ruokokerttuset hyppelehtivät ruovikossa ja esittävät levotonta rahisevaa lauluaan.

Jos vanha sananlasku ”pääskysestä ei päivääkään” (kesään) pitäisi paikkansa, eläisimme jo kesää, vaikka termisestä sellaisesta ei ole vielä tietoakaan. Räystäs– ja haarapääskyjä voi nähdä maaseudulla etenkin maatilojen liepeillä. Tervapääskyt (vaikka eivät itse asiassa olekaan pääskyjä) antavat vielä odottaa itseään, mutta aivan lähipäivinä nekin saapunevat kaupunkialueiden taivaalle kaartelemaan. Pelloilla voi nähdä kymmenittäin laulujoutsenia ja eräällä perniöläisellä pellolla oli toistakymmentä kurkea ruokailemassa. Todella komea lintu lähempää nähtynä.

Satakieli ei mielellään näyttäydy, mutta sen laulu on sitäkin kuuluvampaa.

M. L.

Leskenlehti ja sinivuokko kukassa helmikuussa

Ennätyslauha ja lumeton talvi Etelä-Suomessa jatkuu yhä helmikuun loppupuolelle siirryttäessä. Ympäri maan eteläisiä osia on raportoitu ennätysaikaisista ”kevään” merkeistä: ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet, mustarastas on yrittänyt pesintää kolmisen kuukautta etuajassa Espoossa, näsiä on kukkinut Vihdissä jo tammikuussa, pähkinäpensaan kukinnan myötä siitepölykausi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa, sinivuokko kukkii Lahdessa ja niin edelleen. Itse löysin kukkivan leskenlehden 20.2.2020 Salosta Helisnummelta. Pähkinäpensaan kukintaa todistin pahkavuorelaisessa lehtometsässä jo parisen viikkoa sitten.

Talvea on kuitenkin vielä ajallisesti jäljellä, ja kovatkin pakkaset edelleen mahdollisia. Keväästä iloitseminen voikin siis olla vielä ennenaikaista luonnon heräämisestä huolimatta.

Leskenlehti kukassa Helisnummella 20.2.2020.

Ohdakeperhosten massavaellus

Tänä kesänä on Salon seudulla ja muuallakin Suomessa saatu jo toukokuusta asti ihastella ohdakeperhosia runsain määrin. Perhosia on käytännössä joka paikassa: metsissä, soilla, niityillä, pelloilla, kaupunkien keskustojen kukkaistutuksilla jne. Autolla ajaessa näkee perhosia lentelevän yhtenään tien yli ja tien pientareilla. Syynä ohdakeperhosten runsaaseen esiintymiseen on etelästä tai kaakosta Suomeen suuntautunut vaellus. Viimeksi vastaava ohdakeperhosten massavaellus koettiin vuonna 2009, joskin tänä vuonna perhosten määrät taitavat olla vielä suurempia kuin silloin.

Ohdakeperhosia on tällä hetkellä runsaasti ympäri Suomea ja niihin törmää kaikkialla niityiltä ja metsäteiltä kaupunkien keskustoihin. Jo ensi vuonna tilanne voi olla aivan toinen ja koko lajiin ei välttämättä törmää ollenkaan.

Ohdakeperhonen ei kykene talvehtimaan Suomessa, ei edes Keski-Euroopassa eikä oikein hyvin Etelä-Euroopassakaan. Lähimmät talviesiintymispaikat ovat Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Lajilla on voimakas vaellustaipumus, ja se suorittaa vuosittain vaelluksia uusia elinalueita löytääkseen. Joka vuosi ohdakeperhosia saapuu Suomeenkin asti, mutta tällaiset massavaellukset ovat kuitenkin harvinaisia. Suomeen vaeltaneet ohdakeperhoset tuottavat jälkeläisiä, jotka kuoriutuvat heinä-elokuun aikana. Näin ollen myös loppukesällä on odotettavissa runsasta ohdakeperhosten lentoa, ja vieläpä tuoreissa ja hehkeissä väreissä; vaeltaneet perhoset ovat usein melkoisen haalistuneita ja kuluneita, onhan lentoa takana jopa tuhansia kilometrejä.

Hohtavan vaaleanpunaiset ketoneilikat kukkivat kuivilla ja matalakasvuisilla niityillä ja tienpientareilla.

Vaskitsa hiekkatiellä. Tienylitykset ovat vaskitsoille vaaranpaikkoja, ja usein niitä näkee autojen yliajamina. Tämän luikertelijan säikytin kuitenkin takaisin metsän suojaan. 

Hiljattain Suomeen levinnyt ja etelärannikolla yleistyvä pyjamalude on melko eksoottisen näköinen kotimaiseksi luteeksi.

Vuokkojen kukinta värittää tuoreita metsiä

Sini- ja valkovuokkojen kukat ovat ilmaantuneet värittämään Salon seudun luontoa jo aiemmin kukkineiden leskenlehtien seuraksi. Erityisesti tuoreet kangasmetsät ja lehdot ovat pian tulvillaan vuokkojen väriloistoa. Hieman myöhemmin kukintaan liittyvät kiurunkannukset, kevätesikot ja imikät, jotka ovat hieman vuokkoja vaativampia kasveja kasvupaikkavaatimusten suhteen. Niitä tapaa esimerkiksi Vaisakon ja Sahalahden kaltaisissa jalopuulehdoissa.

Kevätpiippo on vaatimaton kevätkukkija. Se tuo mieleen lähinnä heinät tai sarat. Tarkemmin tarkastellessa silläkin huomaa kauniita purppuranpunaisia, mutta kovin pieniä kukintoja sarjamaisessa kukinnossaan.

Myös pajut alkavat olla täydessä kukassa. Ne ovat tärkeä meden lähde kimalaisille, mehiläisille ja keväisille perhosille. Ojien penkoilla kukkivat jo ensimmäiset rentukatkin.

M.L.

Valkovuokot muodostavat kukkivia mattoja tuoreiden kangasmetsien kenttäkerrokseen.

Sinivuokkoja.

Kevätpiippo on vaatimaton kevätkukkija.

Sammakonkutua ojassa.

Väriloistoa keväisessä puutarhassa

Pienimuotoinen takatalvi iski Salon seudulle alkuviikosta, mutta lämpimän viime viikon ansiosta kevät pääsi jo kunnolla vauhtiin. Luonnossa leskenlehdet ovat vielä melko yksinäisiä kukkijoita ensimmäisten sinivuokkojen vasta aloitellessa kukintaansa, mutta puutarhoissa on jo enemmänkin väriloistoa. Esimerkiksi krookukset ja lumikellot ovat parhaassa kukassa. Lumikellot ovat aloittaneet kukinnan jo maan ollessa vielä vahvasti lumihankien vallassa, mutta vielä ne jaksavat. Tulppaanit puskevat lehtiään kohti aurinkoa ja monissa pensaissa alkavat silmut olla jo suuria ja vihertäviä ennakoiden lehtien puhkeamista. Sateinen alkuviikko tuo kosteutta, joka jouduttaa luonnon vihertymistä, jahka säät taas lämpenvät ja muuttuvat aurinkoisemmiksi.

M. L.

Krookuksia kukassa.

Lumikellot ovat kukkineet paikoin jo lopputalvesta saakka.

Pölyttäjiä on ollut ilahduttavan paljon liikkeellä jo näinkin aikaisin. Kuvassa pajukkomaamehiläinen leskenlehdellä.

Syreenin silmuja.

Kevään ensimmäinen nokkosperhonen

Tänään torstaina 4.4. oli Salon seudulla lämmin (14 astetta), joskin tuulinen päivä. Koska aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta, päätin poiketa eräällä joutomaalla katsomassa, josko päiväperhosia olisi jo liikkeellä. Päiväperhosia on ympäri Suomea ilmoitettu jo jonkin aikaa: ainakin nokkos-, sitruuna– ja neitoperhosia on nähty, samoin jokunen suruvaippakin.

Joutomaalla oli kukkivien leskenlehtien määrä jo selvästi lisääntynyt viime käynnistä, ja mehiläisiä oli runsain määrin herkuttelemassa niiden tarjoamalla medellä. Kukinnoilla näkyi niin kesymehiläisiä kuin maamehiläisiäkin. Pari koivutyttöperhosta lenteli metsätien yllä, mikä herätti toiveita myös päiväperhosten näkemisestä.

Kukkivien leskenlehtien määrä kasvaa kovaa vauhtia.

Tuulen vuoksi oli hakeuduttava eräälle tuulensuojaiselle niitylle metsikön keskellä. Tuttu paikka, lämmin kivikko kyseisellä niityllä, ei pettänyt tänäkään vuonna: hetken kyttäilyn jälkeen silmiin osui kivellä lämmittelevä nokkosperhonen. Perhonen säikähti liikkeelle, mutta sen lento oli melko hidasta ja kömpelöä viileydestä johtuen, eikä se paennut kauas. Nokkosperhonen teki pienen kierroksen ilmassa ja laskeutui lopulta maahan valokuvausetäisyydelle.

Päiväperhoskausi 2019 on siis korkattu.

M. L.

Ensimmäinen näkemäni (ja kuvaamani) päiväperhonen keväällä 2019.

Ensimmäiset leskenlehdet kukassa

Runsasluminen talvi on vihdoin taittumassa ja kevät on ottamassa yliotetta. Paksuista hangista on jäljellä enää rippeitä pelloilla ja isoimmatkin lumikasat pihoilla ja kadunvarsilla ovat kutistuneet. Tänään torstaina 28.3. lämpötila nousi Salossa kymmenen asteen tienoille, joskin tuuli oli melko kylmä ja pureva. Kymmentä astetta tai yli on luvassa koko loppuviikoksi.

Leskenlehtiä näkee sopivilla paikoilla jo kukassa.

Pajunkissoja kevätauringossa.

Lämpimän ja aurinkoisen ilman innoittamana lähdin luontoon etsimään kevään merkkejä. Niitä myös löytyi: leskenlehtiä oli lämpimillä ojanpohjilla, rinteillä ja muilla aurinkoisilla paikoilla jo noussut esiin, ja jonkin verran kukassakin. Pajunoksat ovat pajunkissoja täynnä. Tyyninä iltoina on jo jonkin aikaa kuulunut mustarastaan sointuvaa laulua. Päivän lämpiminä hetkinä näkyy hyönteisiäkin: sääskiä ja kärpäsiä on jo parvittain lennossa, ja leppäkerttuja on kömpinyt esiin talvipiiloistaan.

Näihin aikoihin kymmenen asteen lämpötilat vievät kevättä nopeasti eteenpäin, joten viikonloppuna ja ensi viikolla kevään merkkejä ilmaantunee runsaasti lisää.

M. L.

Tämä kaskas oli erehtynyt liikkeelle jo eräänä lämpimänä helmikuun päivänä.

Ensimmäiset kunnon syyspäivät

Vaahterat alkavat olla näyttävissä syysasuissaan.

Syyskuun alkupuoli on ollut vuodenaikaan nähden lämmin. Kesä otti viime viikonloppuna (20-23.9.) vielä viimeisen kunnon rutistusotteen syksystä ja lämpötilat nousivat yli 20 asteen Salon seudulla, mutta vääjäämättä syksy on viemässä voittoa vuodenaikojen taistossa. Maanantain ja tiistain välisenä yönä lämpötilat laskivat pakkasen puolelle lähes koko maassa ja pohjoisessa Lapissa satoi jo lunta.

Tunturimittarin (Epirrita autumnata) ilmestyminen lentoon on syksyn merkki. Nimestään huolimatta perhonen on yleinen myös Etelä-Suomessa.

Piippopaksupään harvinaista toista sukupolvea on esiintynyt Salon seudulla tänä loppukesänä ja alkusyksynä. Tämä naaras on kuvattu 19.9.2018.

Punakärpässieni (Amanita muscaria).

Selviä syksyn merkkejä on ollut jo lämpimästä säästä huolimatta nähtävillä ja yöpakkaset niitä tuovat lisää. Lehdet alkavat kellastua kiihtyvällä vauhdilla ja hyönteismaailma rauhoittuu. Joillekin perhosille syksy on kuitenkin vasta ”sesongin” alkua: tällaisia ovat esimerkiksi puolukkapiiloyökkönen (Conistra vaccinii) ja muutamat muut aikuisena talvehtivat yökköset. Ne ilmestyvät lentoon vasta syyskuussa ja lentävät talven kynnykselle asti, talvehtivat ja lähtevät keväällä uudelleen lentoon. Päiväperhosten lento vetelee kuitenkin viimeisiään. Vielä näkyy lämpiminä tunteina lanttu- ja naurisperhosia sekä hohtosinisiipiä. Aikaisen ja lämpimän kesän ansiosta Salon seudulla on ollut mahdollista bongata muutamien päiväperhoslajien poikkeuksellisia kakkospolvia: ainakin piippopaksupää, kangasperhonen, paatsamasinisiipi ja idänniittyperhonen ovat tehneet Salon seudulla toisen sukupolven. Virnaperhosilla ja lanttuperhosella on mitä ilmeisimmin ollut tänä syksynä jo osittainen kolmas sukupolvikin.

Pietaryrtti kukkii yhä näyttävästi ja toimii medellä elävien hyönteisten yhtenä viimeisistä ravinnonlähteistä.

Sienisato on ollut hyvä kuumasta kesästä huolimatta. Tattikausi alkaa olla lopuillaan, ja seuraavaksi on esimerkiksi suppilovahveroiden ja mustatorvisienten vuoro.

M. L.

Syksyn tuntua ilmassa

Perjantaina 24.8. oli lämmin päivä. Itse asiassa Salo oli yksi niistä paikkakunnista, joissa päästiin hellerajan yli. Näin ollen perjantai oli tämän kesän 63. hellepäivä Suomessa, kaikkien aikojen ennätyksen ollessa 65 hellepäivää vuonna 2002. Uutta hellepäiväennätystä tuskin tämän viikonlopun aikana kuitenkaan tulee, sillä sään on ennustettu viilenevän.

Lähestyvä syksy näkyy kuitenkin luonnossa. Kukkivia kasveja on enää vähän, ja perhos- sekä muussakin hyönteismaailmassa liikkeellä oleva lajisto supistuu. Päiväperhosista liikkeellä on sydänkesää selvästi vähemmän lajeja. Hohtosinisiiven toinen sukupolvi on kuitenkin runsaana lennossa. Kakkospolven runsaus hieman yllätti, sillä ensimmäinen sukupolvi oli omien havaintojeni mukaan keskimääräistä vähälukuisempi. Perjantaina törmäsin myös aivan tuoreeseen karttaperhosyksilöön, vaikka kakkospolven lennon alkamisesta on jo hyvän aikaa ja lento on pääosin ollut jo ohitsekin. Ilmeisesti kyseessä oli kuivuuden vuoksi tavanomaista myöhemmin kuoriutunut yksilö. Lanttuperhosten sekaan on elokuun aikana ilmaantunut naurisperhosia, ja tänään näin ensimmäisen toisen sukupolven kaaliperhosen kirjaston kukkaistutuksilla.

Hohtosinisiiven toinen sukupolvi on ollut runsas tänä kesänä.

Varsin mielenkiintoinen havainto perjantailta 24.8. oli kenttäkiitäjäinen (Cicindela campestris), jonka kuvasin Helisnummella. Laji on tyypillisesti aikainen kevään ja alkukesän laji, joskin silloin tällöin tätä kovakuoriaista tapaa loppukesälläkin. Näin myöhäiset havainnot lienevät kuitenkin hyvin poikkeuksellisia.

Kenttäkiitäjäinen (Cicindela campestris) myöhään elokuussa on melko harvinainen näky.

Aikainen ja lämmin kesä on saanut aikaiseksi myös sen, että monet päiväperhoslajit ovat tehneet poikkeuksellisia kakkospolvia: ainakin piippopaksupään ja idänniittyperhosen kakkospolvista on ilmoitettu, vaikka toinen sukupolvi ei ole näille lajeille kovin tavanomaista. Samaten monet yöperhoslajit ovat tehneet epätavanomaisia kakkospolvia.

M. L.

Helleaalto koettelee luontoa

Jo ainakin viikon verran jatkunut hyvin kuuma jakso Salon seudulla ei ota laantuakseen, vaan jopa 30 asteeseen kipuavia helteitä on luvattu Etelä-Suomeen ainakin kymmeneksi seuraavaksi päiväksi. Koska myös alkukesä oli hyvin kuiva ja kuuma, alkavat poikkeukselliset säät näkyä myös luonnossa. Jos puut ja pensaat selvisivät vielä yllättävänkin vihreinä ennen juhannusta vallinneesta kuumasta jaksosta, alkaa tilanne olla nyt toinen: pystyyn kuivuneita pensaita ja pikkupuita näkyy runsaasti vähänkin kuivemmilla paikoilla. Maanteillä ajaessa ja lehtimetsien suuntaan katsoessa voi todeta, että kellastuneita lehtiä alkaa olla puiden lehvästöissä jo lähes tyypillisen syyskuun alun malliin. Metsäteillä on runsaasti varisseita lehtiä. Puut suojautuvat epätoivoisesti kuivuudelta keräämällä lehdistä ravinteet talteen ja varistamalla kuivat lehdet etuajassa maahan.

Jos ei tietäisi todellista kuvausajankohtaa, voisi tätä kellastunutta ja lehtiään varistanutta pajua luulla lokakuun alussa kuvatuksi.

Kuivien paikkojen ruohoilla ei kuitenkaan ole hätää. Maitohorsmien kukinta on komeimmillaan. Siankärsämöt, pietaryrtit ja muut kuivien ketojen kasvit kukkivat normaaliin tapaan. Kultapiiskutkin alkavat avata nuppujaan metsäteiden varsilla. Alkukesän runsas lintujen liverrys on vaiennut metsistä. Mustikat – sikäli kun niitä löytyy – ovat olleet kypsiä jo jonkin aikaa, samoin mm. vadelmat. Kuivuus on verottanut marjasatoa, ja sama lienee odotettavissa sientenkin suhteen.

Monille pensaille ja pienille puille kuivuus ja kuumuus on ollut liikaa.

Kuivuus näkyy myös hyönteismaailmassa. Päiväperhosia on lukumääräisesti jonkin verran keskimääräistä vähemmän, ainakin näppituntumalla arvioituna. Esimerkiksi tesmaperhonen ei ole tänä kesänä ollut läheskään yhtä runsas kuin viime kesänä. Myös karttaperhosen toinen sukupolvi on ollut harvalukuinen aiempiin vuosiin verrattuna. Häiveperhosia oli kuitenkin runsaasti tänä kesänä, tosin nyt niiden lento alkaa olla lopuillaan, ja tilalle ovat ilmestyneet aikuistalvehtijat: suruvaippa, herukkaperhonen, sitruunaperhonen ja neitoperhonen ovat aloittaneet uuden sukupolven osalta lentonsa, ja näitä värikkäitä perhosia näkee nyt kukilla ja metsäteiden pinnoilla tankkaamassa talvehtimista varten.

M. L.

 

Karttaperhosen toinen sukupolvi on lentänyt jo hyvän aikaa.